Yes my dear - I hate you

Okei, parista viime päivästä ei tarvitse puhua. En halua paljastaa sitä tosiasiaa, että en osaa kontrolloida syömistäni ja kaikki menee päin mettiä. Eli, syötyä on tullut aivan liikaa.

Jotain hyvää; otin itseäni eilen niskasta kiinni ja sain tehtyä vatsoja pitkästä aikaa. Se tunne, kun mahaa polttelee ja voimat hiipuvat, on ehkä paras mitä tiedän. Tuntee onnistuneensa jossain.
Mutta sen kaiken eilisen mässäilyn jälkeen tuo oli välttämätöntä. Rakas äitini kun oli ostanut jos minkä sorttista pääsiäismunaa ja patukkaa. Niitä tuli vedettyä ihan kiitettäväti. Huono minä.

Tänään onkin sitten tähän mennessä menty jugurtin ja veden voimalla plus yhden suklaamunan, aurajuuston, kupillisen kaakaota ja muutaman kolapullon. Eh... en vain jaksa käsittää, miten vaikeaa on oikeasti olla syömättä. Pään sisällä ääni huutaa "sinä saamaton läski, sinusta ei ikinä tule kaunista ja hoikkaa tuolla syömisellä" samalla kun vedän ties mitä paskaa naamaani. Tekisi mieli itkeä. Jos en olisi taas skipannut koulua, en olisi voinnut retkahtaa. Olisin ehkä saattanut syödä salaattia koulussa ja siinä se. Tietenkin olisi ollut vielä parempi, jos olisin jättänyt salaatinkin syömättä, mutta aina se voittaa tämän kaiken. Nytkin mieleni tekisi nuudeleita. (Onnekseni meillä ei niitä ole)

Asiasta vessaharjaan; en ikinä ihastu, siis ikinä. No hyvä on, tottakai joskus, niinkuin kuka tahansa, mutta harvassa on ne kerrat. Viimeisestäkin ihastumisesta on niin paljon aikaa, että en osaa edes laskea. Mutta niin; tällä kertaa tunnen pientä kiintymystä kahteen ihmiseen. Kerrottakoon vielä, että vihaan myöskin ihastumisen tunnetta ja kun neitejä on kaksi, ei tilanne muutu yhtään helpommaksi. Toista tosin en koskaan ole nähnytkään, mutta ei se ole niin justiinsa. Kamala tunne.